Venäjän vieressä
Tutkimusmatkailijana Venäjällä
Muistan, kun matkustin 1990-luvun puolivälissä ensimmäistä kertaa Venäjälle, kielikurssille Petroskoihin. Niiralan rajanylityspaikka oli juuri avautunut kansainväliselle liikenteelle. Suomalainen bussi toi meidät rajalle, josta kävelimme yli rajan. Oli pilkkopimeää ja satoi kaatamalla. Ensimmäisellä rajapuomilla passini ja viisumini tarkastanut rajamies toivotti minut tervetulleeksi. Kuoppaiset kadut ja lätäköt pimeässä, suuren kaavun ja korkean hupun takaa salaperäisesti tervehtivä rajavartija ja ränsistyneet kylät olivat juuri sitä, mitä olin Venäjältä odottanut: köyhä, pimeä, salaperäinen ja vähän pelottava.
Petroskoissa upea rantabulevardi ja Leninin valtakadun neuvostoaikaiset rakennukset, karjalaiset puutalot, monikulttuurinen tunnelma sekä tietysti yliopiston, isäntäperheeni ja paikallisten opiskelijoiden lämmin vastaanotto jättivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Karjalan tasavalta ja Venäjä eivät olleet ollenkaan niin pelottavia tai vaarallisia kuin olin kuvitellut. Oudosta kielestä, kulttuurista ja tietynlaisesta varautuneisuudesta huolimatta ihmisistä huokui lämpö, inhimillisyys ja tuttavallisuus. Kotoisuutta lisäsi vielä se, että isäntäperheeni oli erittäin avoin ja innostunut kohtaamisemme ja sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Etenkin perheen lapset halusivat kuulla, olivatko Suomi ja suomalaiset juuri sellaisia, millaisiksi he olivat meidät kuvitelleet. Innostuneisuutta kuvaa myös se, että kotiin tullessani minua tervehti perheen koira nimeltään George Bush.
Viimevuosina Venäjän toiminta on herättänyt paljon tunteita. Krimin miehitys, valtion osallistuminen Itä-Ukrainan konfliktiin, oppositiopoliitikkojen kohtelu ja kansalaisten vapauksien rajoittaminen määrittelevät pitkälti suhtautumistamme maahan. Kuten kokemukseni 1990-luvun Petroskoista ja myöhemmin muualta Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueilta osoittavat, kannamme mukanamme aikamoista historian ja mediajulkisuuden taakkaa. Meillä on monenlaisia ennakkoluuloja ja -käsityksiä, joiden perusteella muodostamme mielikuvamme Venäjästä. Tämän päivän Venäjä voi yllättää aivan kuten Petroskoi aikoinaan.
Putinin ja turvallisuuskoneiston, maatuskoiden ja sipulikirkkojen, Alla Pugatšovan ja blinien ohella Venäjä on nopeasti kehittyvä ja monenkirjava maa. Venäjä on vodkaa, suolakurkkuja, ränsistyneitä maalaiskyliä, ortodoksikirkkoja sekä politiikkaan, hallintoon ja talouteen liittyvää epävarmuutta. Se on kuitenkin myös uusinta teknologiaa ja teollisuutta, värikäs sekoitus läntisiä, itäisiä, keskiaasialaisia sekä kaukasialaisia perinteitä, globaaleja trendejä seuraavaa kulutus-, nuoriso- ja populäärikulttuuria, tiedostavaa kansalaistoimintaa ja -aktivismia sekä alueellista ja paikallista halua kehittää yhteistyötä yli rajan. Pohjoiskarjalalaiset toimijat ovat osoittaneet kykynsä erottaa tämä arjen Venäjä ja Venäjän mahdollisuudet geopolitiikasta ja median luomista uhkakuvista. Arjen rajanylitykset ja käytännön kokemukset rajat ylittävästä yhteistyöstä, venäjän kielen, kulttuurin ja tapojen osaaminen sekä avoin mieli ovat meille mahdollisuuksia. Olemmehan ”Venäjän vieressä”.
Joni Virkkunen
tutkimuspäällikkö, Karjalan tutkimuslaitos
Venäjä ja rajatutkimuskeskus VERA:n johtaja
Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran hieman lyhempänä sanomalehti Karjalaisessa 6.9.2021.
”Venäjän vieressä” on kolumnisarja, jossa pohjoiskarjalaiset Venäjä-asiantuntijat kertovat eri näkökulmista, millaista on Venäjä-yhteistyö ja miksi sitä tehdään. Kolumnisarja on osa RussiaHUB North Karelia -konseptia, joka tekee tunnetuksi Pohjois-Karjalan Venäjä-osaamista ja sen entistä parempaa hyödyntämistä. RussiaHUB North Karelian kotipesänä toimii Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.